Ali Show

Ernest Lawson: "Teen näyttelijän töitä, mutta en puhu itsestäni näyttelijänä"

Informações:

Synopsis

Ali Jahangirin vieraaksi saapuu kevään Putouksesta tuttu Ernest Lawson. Ennen Putousta hänet on nähty improryhmä Kolinan riveissä ja vuonna 2016 ilmestyneessä elokuvassa Äpärä. Näyttelemisen lisäksi Lawson toimii luokanopettajana. Putouksen jälkeen Lawson on toiminut juontajana TV1:n Hula Hula Suomi -ohjelmassa yhdessä Mira Luodin kanssa. Ali Show'ssa keskustellaan Ernestin nuoruudesta, kouluttautumisesta ja myös Juha Sipilästä. Oulunsalosta kotoisin oleva Ernest muistelee juniorijalkapalloaikojaan Oulunsalon Pallossa ja joukkueen taloudenhoitajaa, nykyisin pääministerinä tunnettua Juha Sipilää: "yhtäkkiä meidän joukkueella olikin rahaa". Studiossa keskustellaan myös Ernestin Putous-hahmosta, näyttelijyyden määritelmästä ja Ernestin kuopatuista juristihaaveista.